Kymenlaakson Liikunta ry järjestää tapahtumia, jotka ovat lapsille ja nuorille suunnattuja. Kymenlaakson Liikunta toimii aktiivisesti yhteistyössä Nuoren Suomen kanssa, joten Nuori Suomi-toiminta on aktiivisesti esillä KymLin tapahtumissa ja toiminnassa. Alla olevista uutista saat lisätietoja tulevista tapahtumista, sekä löydät tietoa ja kuvia vanhoista tapahtumista.
| KERHOTOIMINNAN KEHITTÄMISEEN HAETTAVISSA VALTION AVUSTUSTA VUOSILLE 2008 - 2009 |
| 21.04.2008 11:29 |
![]() |
| Opetusministeriö on myöntänyt kerhotoiminnan kehittämiseen erityisavustusta lähes 6 miljoonaa euroa. Perusopetuksen järjestäjät voivat hakea avustusta lukuvuodeksi 2008-2009 Opetushallituksen verkkosivuilla täytettävällä hakulomakkeella. Avustusta voidaan myöntää kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille yhteisöille, joilla on lupa perusopetuksen järjestämiseen. |
| Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan koulun toiminta- tai työsuunnitelmaan kirjoitettua kerhotoimintaa, josta koulu vastaa. Toimintaan osallistuminen on lapselle ja nuorelle maksutonta. Koulu voi tehdä kerhotoiminnan järjestämisessä yhteistyötä eri toimijoiden, esimerkiksi urheiluseurojen ja yhdistysten kanssa. Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää. Kerhotoiminnan piiriin toivotaan erityisesti myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti. Kerhotoiminnan elvyttämisellä pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen, esimerkiksi liikunnalliseen, kerhoharrastukseen läpi koko perusopetuksen. Kerhotoiminnan kehittämisessä on tavoitteena myös syventää kodin ja koulun yhteistyömuotoja. Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista. Valtionavustushakemus täytetään ajalla 28.4 – 26.5 2008 osoitteessa www.oph.fi/info/kerhotoiminta Tarkat hakuohjeet ja erityisavustuksen saamisen edellytykset löytyvät samasta paikasta. Allekirjoitettu hakemus on toimitettava Opetushallitukseen viimeistään 30.5.2008. Lisätietoja: Projektipäällikkö Riitta Rajala, puh. 09 7747 7745, 050 436 7214, riitta.rajala(at)oph.fi Ylitarkastaja Asta Pietilä, puh. 09 7747 7220,asta.pietila(at)oph.fi |
| Kuva 1 | |
| Takaisin |