AIKUISTEN TERVEYTTÄ EDISTÄVÄN LIIKUNNAN TOIMINNALLISET TUET JA KKI-TUKI
10.02.2010 10:02
Aikuiset liikkeelle myös seuroissa

Liikunta- ja urheiluseurat ovat viime vuosina lisänneet huomattavasti toimintaansa aikuisten kunto- ja terveysliikunnassa. Tavoitteena onkin saada seurat aktiivisesti tarjoamaan oman lajinsa harrastetoimintaa eritasoisille liikkujille. Vuonna 2009 jaettiin ensimmäisen kerran seuratoiminnan kehittämistukea myös aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan ja hanke on levittänyt tehokkaasti aikuisliikunnan sanomaa eri lajeihin. Uusi haku on parhaillaan käynnissä.

Kaikille liikunta- ja terveystoimijoille suunnattu KKI-tuen ensimmäinen haku loppuu 31.3. Toinen haku loppuu syksyllä 30.9.
Ensimmäisen haun kokemuksia

”Ensimmäinen haku on aina mielenkiintoinen, koska nyt näemme millaiseen suuntaan liikunta- ja urheiluseurat aikovat lajiansa kehittää. Yhtenä selkeänä tavoitteena on äitien ja isien mukaan saaminen kentänreunalta liikunnan pariin. Vanhemmille halutaan opettaa lajikulttuuria, jotta lajitietoisuus oman lapsen harrastuksesta lisääntyisi. Tietysti vanhemmista toivotaan aktiivisia puuhaihmisiä seuraan.” kertoo Kuntoliikuntaliiton järjestöpäällikkö Eerika Laalo-Häikiö. ”Aikuisten liikuntaan etsitään vaihtoehtoisia paikkoja liikkua. Seurat pyrkivät ottamaan huomioon vuodenaikojen tarjoamat mahdollisuudet eri lajien harrastamiseen. Ehkä liikuntatilojen huutava puute on käynnistänyt uuden tavan kehittää liikuntatoimintaa aikuisille.”
Tukea saaneet seurat raportoivat hankkeensa toteutuksesta syksyllä 2010, jolloin uusi hankekausi on jo käynnistynyt. Raporttien valmistuttua seurojen aikuisten terveyttä edistävästä liikunnasta saadaan uutta tietoa, jonka pohjalta lajiliitot, alueet ja Suomen Kuntoliikuntaliitto voivat yhteistyössä tukea aikuisliikunnan kehitystyötä paikallistasolla. ”Aktiivisen elämäntavan levittäminen on myös seuratoimijoiden vastuulla. Yli 9000 liikunta- ja urheiluseuraa ovat varmasti tulevaisuudessa valtava hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä Suomessa,” jatkaa Eerika.

Seuratukea haettava 15.3.2010 ja KKI-tukea 31.3.2010 mennessä

Aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan on jaossa 150 000€. Seura voi saada tukea 1000-8000€ riippuen hankkeen laajuudesta. KKI-tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa ja ensimmäine haku on maaliskuun loppuun menessä ja avoin kaikille liikunta- ja terveystoimijoille. ”Mitä selvempi suunnitelma hankkeella on, sitä helpompi on saada kuva kokonaisuudesta.” tarkentaa Eerika. Kymenlaaksossa on monta potenttiaalista seuraa, jotka voivat ideoida ja kehittää myös aikuisliikuntatarjontaansa, kertoo Kymenlaakson Liikunnan terveysliikunnan kehittäjä Kirsi Vanhalakka.

Seuratuen haku loppuu 15.3.2010 ja hakemus löytyy www.seuratuki.fi –sivuilta. ”Hankkeen toteuttamisaika on 1.8.2010 - 31.7.2011, joten seurojen on oltava aikaisin liikkeellä, mikäli haluavat hakea tukea esimerkiksi kevään 2011 toimintaan,” muistuttaa Vanhalakka kymenlaaksolaisia seuroja. KKI-hankkeen haku on 31.3. menessä ja tuki on käytettävä tämän vuoden lopppuun mennessä. Lisätietoa KKI-hankehausta löytyy www.kki.likes.fi-sivuilta.

Lisätietoa ja apua hakemusten teossa saa Kymenlaakson Liikunnan terveysliikunnan kehittäjä Kirsi Vanhalakalta kirsi.vanhalakka@kymli.net / p. 040-4835405.

-
Takaisin
09.09.2010
©KymLi 2010, email: toimisto(at)kymli.net